Musiikki

ELOTON

Olen niin voimaton kuin yksi heistä
jotka iäksi on tuomittu unholaan
Selkä seinää vasten, kasvot kohti pimeää
Sisältä ahdistaa

Onneni hauras saatettu hautaan
Tässä maailmassa ei rakkautta, ei elonmerkkejä

Vaikka olen yksin silti askeleeni käy
Eloton ihminen vailla halua elää
Kuljen matkani loppuun asti aina kuolemaan saakka
Voisinko silloin myös kokea sen,
elämän onnellisen?

Olen niin eloton kuin kaikki heistä
jotka iäksi on tuomittu unholaan
Selkä seinää vasten, kasvot vasten elämää
Vieläkin ahdistaa

Pelko pois
Anna elämäsi kuljettaa aina loppuun saakka
Pelko pois
Usko huomiseen antaa sinulle suojan vasten pahuutta

Musiikki: V. Mussalo
Lyriikka: M. Heikkilä

 

HURSKAS

Sanasi kaikuivat pohjattomaan syvyyteen
Repien raajat ristille yksitellen
Kuolleet unelmat taakkana raahautuu
Pimeydessä vaeltava hautaansa kaivaa
Mieli viimeisen kerran särkynyt liian syvälle vajosi
Ovat vääristyneet muistot onnesi polttaneet tuhkaksi

Elämäni kirja kannesta kanteen on halveksittu
Käärmeet mielikuvilla ovat syyttömien vereen sen tahrineet
Nuo loiset toistensa varjoista ruokkivat saaden elämälleen tarkoituksen
Mutta voitko perkeleen poloinen vannoa ettet itse päivänvaloa pakene?

Kirves isketty kiveen olet kylmä ja kelvoton
Kaikki kauniit hetket mullan alle jääneet
Inholla vähätelty mädällä valeltu
Sielu puhdas valkoinen on nyt turmeltu kadotukseen
On pimeydessä vaellettava matkansa jotta tuntee saattajansa

Sinä saatanan hylkiö
Toinen toistaan pahempi
Kun maailma syttyy liekkeihin
Meidät kaikki samaan arkkuun lasketaan

Musiikki: O. Suvanto
Lyriikka: O. Suvanto

 

YKSIN

Vaiennut laulu tuo yhteisen elämän
Annan anteeksi eilisen
Sanojesi jälki kovin tuskainen
Kuolleet unelmat, syvä ahdistus
Ei toivoa lainkaan, en henkeä saa

Varjojen maille unelmat jää

Pimeyteen eksyen kuolee rakkaus
iskee suoraan sydämeen
Saapuu kylmyys ylle meidän viimeisen yön
Maan alle peittyen murtuneet haaveet
jotka meitä yhdistää
Yksin jään

On sanasi satuttanut ennenkin,
silti vuoksesi koska vain kuolisin
Haudattu pelko syihin varjojen
kurkoittaa pinnalle kylmän maan

...vailla halua elää

Ahdistus oman elämän,
kasvot kohti huomisen pimeää
Tulevaisuus luokseni saapunut on;
yksin tähän kylmään nyt seisomaan jään

Musiikki: V. Mussalo
Lyriikka: M. Heikkilä

 

TUHOTTU ELÄMÄ

Kuoleman mailla kulkee ihminen
ei ketään varten, vaan toinen toistaan peläten
Sirpaleet pienen ihmisen elämän
Ken sadon korjaa, huuhtoen kaiken mukanaan

Kaikki kaunis kuolee,
kuolee niin kuin minäkin
jättäen jälkeensä tyhjyyteen
Kaikki kaunis kuolee,
kuolee niin kuin sinäkin
Pieni ihminen turha ja mitätön

Kuulen kuinka huutaa
pimeys mailta pelkojen
Lähellään yksinäisyys
Sanat eivät riitä kertomaan;
haluun täältä pois takaisin sun luo

Silmäni suljen
Tunnen kaiken sen kauneuden,
jota en tiennyt olevan olemassakaan
Silmäni avaan uudelleen
näen enemmän kuin pelkän kauneuden
Elämäni totuuden

Sen kaiken, kaiken tunnen ja nään
Kivun, tuskan ja ikävän
Sen kaiken, kaiken kauniina nään elonhetkinä elämän

Musiikki: M. Heikkilä
Lyriikka: M. Heikkilä

 

IKUINEN IKÄVÄ

Suruni vanki tässä kolkossa maassa
Mieleni maalaa kylmän auringon
Rakkaus muistoiksi muuttunut on

Yksin jäänyt
Iskiessään kaipaus rikkoo sydämen
Kaiken onnen alleen peittäen

Varjojen mailla yksinäinen sielu kulkee
kohti pimeää ilman toivonkipinää
Pelon vallatessa pienet silmänsä sulkee
vaipuen yksin ikuiseen ikävään

Raskas mieleni maassa
kerään rohkeutta huomiseen
Surulleni lupauksen annan ikuisen

Suruni kanssa
kaksin kaunista luoden
valheiden verkkkoon kietoutuen

Nyt sinut syliini suljen

Musiikki: M. Heikkilä
Lyriikka: M. Heikkilä

 

IKAROS

On taakseni jäänyt,
kuljettu se tie mitä pelkäsin
Murheet joeksi vuodatettu,
teot anteeksi annettu
Silti mikään ei palaa ennalleen

Paljon on muuttunut
Matkani alkanut
kohti uutta ja kaunista
Menneisyys tuhkaksi palanut
Pelko ja ahdistus saatettu hautaan
On koittanut aika vapauden, uuden elämän

Nousten siivilleen kohti vapauteen
Huutoni kauas kantaa
vieden kaiken mukanaan

Se ei mee kulumalla pois
On arvet iäksi jääneet
Se ei vie onneani pois
matka ikuiseen vapauteen

Musiikki: O. Suvanto
Lyriikka: M. Heikkilä

 

ARVET

Sodan jaloissa kuljen jättäen taakseni elämän
Edessäni vain tuhoa, en paikoilleni jää
Perässäni portit suljen polttaen sillat ikävän
Nyt kaikki on poissa, nyt kaikki on poissa

Suljen minä silmäni kaikelta
Sisältäni olen täysin voimaton
Suljen pois myös sen loputtoman
yksinäisyyden matkallani kohti täydellistä onnea

Astu pelkojesi valtakuntaan
missä väkivalta määrää
Loppu elämäsi olet levoton

Astu surujesi valtakuntaan
missä rakkaus kaiken määrää
ja loppu elämäsi olet onneton

Musiikki: V. Mussalo
Lyriikka: M. Heikkilä

 

SANAT JOTKA JÄIVÄT SANOMATTA

Minä kuljen, aika jättää
vuodet taakseen muistoineen
Hitaasti silmäni suljen,
alkaa matka tuo minun viimeinen

Tuokaa luokseni se hetki,
jossa yksin ole en
Tuokaa luokseni se hetki
Ilman pelkoa sitä odottaen

Hiljalleen maaksi muuttunut,
elämäni kadonnut

Hiljalleen maaksi muuttunut,
muistot rakkaat ikuistettu

Musiikki: V. Mussalo
Lyriikka: M. Heikkilä

" Kappaleen sanoitukset omistettu Eino Häkkisen
muistoa kunnioittaen..."

Takaisin ylös